Kun pelko pehmentää aivot

Tuijotan katse lasittuneena huoneen nurkkaan, kuivaten samalla kyyneliä silmänurkista. Tärisen viltin alla ja haluaisin työntää sormet kurkkuun, koska tämä ahdistus ja pelko oksettaa minua!

Töissapäivänä töiden jälkeen havaitsin ruskeaa tuhrua pyyhittäessä ja soittelin asiasta päivystysapuun,jossa nainen tokaisi minulle kylmästi "se menee kesken jos on mennäkseen!" purskahdin puhelun jälkeen lohduttomaan itkuun, mutta koitin nähdä valoa tunnelin päässä ja ajatella tämän olevan täysin normaalia. Googlen syövereistä löytyi monta blogikirjoitusta, joissa vastaavanlaiset tilanteet ovat päättyneet onnellisesti ja ovat saaneet vauvan täysaikaisena syliin,mutta kyllä sieltä aika paljon löytyi karua faktaa varhaisesta keskenmenostakin. En yhtään tiedä millä fiiliksillä enää olen. 

Tänään aamulla tuli jo ihan verta,mutta mieltäni lohdutti se ettei hyytymä löytynyt. Soitin taas päivystykseen ja äitiysneuvolaan sekä ties minne! Minua varoiteltiin jo, et raskaus on mahdollisesti mennyt kesken. Pieniä toivon kipinöitä kuitenki vielä väläyteltiin, koska moni nainen kärsii alkuraskaudessa vuodoista. Olen lukenut, että joillakin tulee ns. "valemenkat" jotka ovat miltei identtiset normaalien kuukautisten kanssa. Mutta nyt todella pelkään,että menetin tän pienin ihmisen alun. 

Niin kauan mä sitä olen halunnut, ja vuosi yritettiin. Käytiin lapsettomuusklinikalla aikeissa alottaa hoidot ja sitten sain positiivisen raskaustestin ja olin aivan onneni kukkuloilla. Olen rymynnyt nuo kukkulat alas JÄLLEEN! En tiedä montako kertaa jaksan enää noille kukkuloille kiivetä,koska putoan sieltä aina pää edellä. 

Tänään kävin labrassa hcg-tason mittauksessa, tulosten pitäisi tulla jonkun ajan kuluttua. Mä pelkään huonointa mahdollista tulosta ja mua oksettaa kokoajan. En pysty tekemään kotiaskareita, koska olen aivan voimaton. 

Illalla olisi vielä lääkärikäynti varattuna ja todella toivon, että pääsisin ultraan näkemään todellisen tilanteen. 

Palaillaan,jos mä vaan jaksan...